KOLME ASIAA, JOILLA SAAT HENKILÖSTÖSI INNOSTUMAAN JATKUVISTA MUUTOKSISTA

Nykyisin lähes minkä tahansa työn tekeminen on työtavan muuttamista jatkuvasti.

Monella työpaikalla työntekijä kokee itsensä riittämättömäksi, kun asiat muuttuvat koko ajan.

Näillä kolmella asialla saat oman henkilöstösi innostumaan muutoksista ja kehittämään omaa työtään itsenäisemmin.

Katso myös verkkovalmennukseni, jolla johdat henkilöstösi itseohjautuvaan työskentelytapaan.

Lue lisää...

AJATTELUMALLIT - MIKSI NIITÄ EI OIKEIN OPETETA MISSÄÄN?

Törmään työssäni usein siihen, että haluamme yksinkertaistaa käsityksemme siitä, mitä johtajuus tänä päivänä todella on. Johtajuus esitellään selkeänä ja yksinkertaisena toimena tai temppuna maailmassa, jossa reseptien toimivuuteen voi luottaa, vaikka se on oikeasti tasapainoilua todella hämyisessä maailmassa. Maailma vaatii monesti pikaratkaisua myös näihin monitahoisiin asioihin. Suurin osa vetämistäni kehityshankkeista tai valmennuksista on pitkäjänteisiä prosesseja, ja jossain vaiheessa osallistujat tuskailevatkin, että miten johtaa tehokkaasti ja sydämellä, kun pitäisi olla yhtä aikaa luja visionääri, tsemppari, tiimipelaaja ja oman tiensä kulkija? Haluaisimme niin kovasti löytää menetelmän tai mallin, joka toimii pomminvarmasti mahdollisimman vähällä panostuksella.

...

Lue lisää...

MIKÄ TEKEE TAVOITTEIDEN ASETTAMISEN TAIDOSTA OLEELLISTA JUURI NYT?

Olet varmasti joutunut jo pohtimaan omalla kohdallasi, mitä kaikkea tulevaisuuden työ sinulle tarkoittaa.  On väistämätöntä, että teknologian kehitys ja automaatio muuttavat lähes kaikkien toimialojen toimintatapaa. Suuryritykset vähentävät henkilöstöä ja uusia työpaikkoja syntyy lisää pienempiin yrityksiin: Molemmissa johtamiseen ja työskentelykulttuuriin kohdistuu muutospainetta, kun työt tulee järjestellä uudella tavalla.

TYÖ UUDISTUUKIN NYT VOIMAKKAASTI, MUTTA SE EI KATOA. UUTTA TYÖTÄ JA UUSIA ALOJA SYNTYY JATKUVASTI.

Työtehtävät tulevat olemaan entistä mielekkäämpiä mutta samalla myös vaativampia, kun rutiinit voi automatisoida ja yhden ihmisen on hallittava yhä kompleksimpia kokonaisuuksia.

Tulevaisuuden työidentiteetin tärkeitä elementtejä ovat:

  • kyky nähdä...
Lue lisää...

AIKAANSAAMISEN VAIKEUS: MUUTAMIA FAKTOJA AJANKÄYTÖSTÄ TYÖELÄMÄSSÄMME

Tuntuuko sinusta, että töitä on enemmän kuin ehdit päivän aikana tehdä? Suunnitteletko ajankäyttösi, mutta et ehdi tehdä suunnittelemiasi asioita?

MUUTAMIA FAKTOJA AJANKÄYTÖSTÄ:

Tilastojen valossa siis keskimäärin 8 tunnin työpäivästä keskiverto työntekijä käyttää varsinaiseen työhönsä 4 tuntia 20 minuuttia!

Silti hän on lähellä uupumusta. Monet jäävät sitten...

Lue lisää...

YKSILÖLLISILLÄ TAVOITTEILLA VAUHTIA MUUTOKSEEN

Miten tämä vuosi on alkanut? Millaisena visioit alkavan vuoden? Mitä  tavoitteita olette asettaneet tiimillenne, itsellesi ja vastuualueellesi?

Miten kehityskeskusteluissa kävi: lupasitko pyhästi tänä vuonna käyttää aikaa myös kehityssuunnitelman tekemiseen , mutta kaiken kiireen keskellä tämä on  taas   tekemättä.

Henkilöstön kannalta alkuvuoden sovitusta asioista tuppaa tulemaan suorituslista, joka enemmänkin ahdistaa kuin inspiroi.

Miten henkilöstönne kokee tälle vuodelle asetetut tavoitteensa? Ahdistavatko henkilökohtaiset tulostavoitteet? Toisaalta: Jättääkö tiimin tavoite liikaa tekemisen väljyyttä niille, joiden suoritus tarvitsisi ryhtiliikettä?

Osallistu verkkovalmennukseemme aiheesta 26.2.2018 klo 10-11.30 tai 6.3.2018 klo 10-11.30

Rekisteröidy valmennukseen

Jatkuvan muutoksen keskellä...

Lue lisää...

MILLAISESSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ JOHDAMME TULEVAISUUDESSA?

Artikkelin kuvat Pixabay

Tulevaisuudentutkijat ennustavat, että seuraavien 20 vuoden aikana työelämä muuttuu enemmän kuin viimeisten 300 vuoden aikana. Alasta riippumatta tuntuu olevan melkoinen myllerrys käynnissä ja vaatimuksia uusista toimintatavoista sataa oikealta tai vasemmalta. Välillä tuntuu, että näin asiantuntijanakin kokonaiskuva työelämän muutoksesta häviää, kun on tarve pysyä trendien perässä ja silti varmistaa kannattava liiketoiminta.

Muutostahti on siis hurjempi kuin koskaan. Painetaanpa nyt hieman jarrua ja tarkastellaan tapahtuvaa työelämän muutosta isommasta perspektiivistä.

 MALLI, JOKA AUTTAA TYÖELÄMÄN MUUTOKSEN YMMÄRTÄMISESSÄ

Walesilainen tutkija David Snowden on kehittänyt viitekehyksen, jolla voi soveltaa kompleksisuusteoriaa päätöksentekoon. Kehyksen nimi...

Lue lisää...

7 SYYTÄ MIKSI TAVOITTEESI JÄÄTÄVÄT SAAVUTTAMATTA

Kuva: michaelnewport

Kuulutko sinä niihin, jotka tekevät joka vuoden vaihteessa lupauksia, eli tavoitteita, uudelle vuodelle? Minä kuulun. Jotenkin se vaan tuntuu luonnolliselta, että kun vuosi vaihtuu, niin silloin on hyvä hetki parantaa omia tapojaan, päästää irti erilaisista riippuvuuksista ja suunnitella kaikkea positiivista, itseään eteenpäin vievää toimintaa.

Miten sinulle on käynyt näiden uuden vuoden lupausten kanssa? Ovatko hyvät tavoitteesi kuihtuneet pelkäksi muistoksi jo ensimmäisen kuukauden aikana?

Minulle ainakin kävi aikoinaan niin, että hyvät ajatukset hyytyivät usein talven pakkasiin. Jotta sinulle ei enää kävisi samalla tavalla, päätin koota 7 mielestäni tärkeintä syytä, jotka saattavat vaikuttaa siihen, etteivät tavoitteesi ole toteutuneet.

1. ET KIRJAA TAVOITTEITASI

Tavoite, jota et ole...

Lue lisää...

AJATTELE TYÖPAIKKASI PAREMMAKSI

Kuva: Valokuvaaja Henri Ilanen

Tehtävä sinulle: Kuuntele työpaikkasi puhetta menemättä sisään keskusteluun ja ottamatta siihen kantaa. Mitä kuulet? Kehuja vai korjattavaa? Millaisia tunnetiloja puheeseen liittyy? Ovatko ne positiivisia vai negatiivisia? Onko puheen sävy toiveikas vai epätoivoinen? Mihin sävyyn asioista keskustellaan? Tukien vai ilkeillen? Millaiset uskomukset puheesta kumpuavat?

KAIKKI ALKAA AJATUKSESTA

Se, miten ajattelemme itsestämme, meitä ympäröivistä asioista, elämästä ja työstä, luo tunteemme. Jos ajatuksemme keskittyvät kielteisiin asioihin ja epäonnistumiseen, luomme pohjan negatiivisen tunneympäristön syntymiselle. Ajatuksemme ja tunteemme yhdessä vaikuttavat, miten me toimimme ja käyttäydymme.               

Toistuvat ajatukset, tunteet...

Lue lisää...

YKSILÖLLISET TAVOITTEET MUUTOKSEN JOHTAMISEN APUNA

Kuva: Marja Milistver

Tiedätkö esimiehenä tällä hetkellä, mikä tekee tavoitteidenne saavuttamisesta merkityksellistä omalle henkilöstöllesi? Mikä saa tiimin jäsenet kokemaan tavoitteet innostaviksi ja kehittäviksi välttämättömän pakon sijaan? Jos esimiehenä ymmärrät, millaisia käsitemerkityksiä henkilöstösi antaa tavoitteillenne, kuulut tulevaisuuden voittajiin. Yksilölliset tavoitteet rakennetaan Goal Mapping -menetelmällä. Yksilöllisillä tavoitteilla saat valtavan kilpailuedun johtamiseen ja liiketoiminnan tehostamiseen. Siksi mm. Siemens, Coca-Cola ja Microsoft ovat ottaneet yksilölliset tavoitteet ja Goal Mappingin omaksi kehittämistyökalukseen.

Pirkko työskentelee asiakaspalvelussa. Pirkko on pitkän linjan asiakaspalvelun ammattilainen, mutta viime aikoina mukava työ ja kivat asiakkaat ovat...

Lue lisää...
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.